FIN | SWE | ENG

Ovikyltit

Välillä Kierrätyskeskukseen tulee mitä ihmeellisimpiä ylijäämätavaroita yrityksiltä. Kuvien ovikylttien pohjana on käytetty muovipintaista mappilevyä, jota on silloin tällöin haettavissa Ilmaistukusta, Hietalahden myymälästä. Materiaaliksi käy kuitenkin mikä tahansa muu tukeva ja paksu pahvi.

Materiaalit ja tarvikkeet:

  • Kyltin taustaksi paksua pahvia (tms.)
  • Pesulahenkareita
  • Metallilankaa
  • Erilaisia papereita, kartonkia, aikakausilehtiä
  • Helmiä ja nappeja
  • Kangastilkkuja
  • Sakset
  •  Mattoveitsi pahvin leikkaamiseen
  • Liimaa
  • Vettä
  • Kippoja vesiliima-seokselle
  •  Siveltimiä
  • Naskalit

Työvaiheet:


1.     Leikkaa joko saksilla tai mattoveitsellä sopivan kokoinen ja muotoinen pala ovikyltin pohjaksi.  Tee naskalilla pohjaan reiät ripustamista varten.

2.     Leikkaa erilaisista kangastilkuista pieniä erilaisia paloja. Voit jo valmiiksi miettiä ovikylttisi värimaailmaa.

3.     Valmista vesiliima-seos. Laita kupin pohjalle kerros liimaa ja sekoita mukaan vettä kunnes seos on maitomaista. Voit myös käyttää pelkkää liimaa, mutta seos on riittoisampaa.

4.     Siveltimen tai sormen avulla levitä liimaa kangaspaloihin ja asettele niitä limittäin, lomittain, vierekkäin ja päällekkäin ovikylttipohjalle. Kun pohjaa ei näy enää ollenkaan, voit antaa työn kuivua rauhassa. Voit myös jatkaa työstämistä työn ollessa vielä märkä. Muista käsitellä työtä varovaisesti.

Jos et halua koristella kangaspaloin, voit käyttää erilaisia paperin ja kartongin paloja. Tee kyltistäsi omannäköinen!

5.     Nyt voit päättää haluatko ripustaa kylttisi pesulahenkarin vai metallilangan avulla. Henkareitakin löydät Ilmaistukusta! Valitessasi pesulahenkarin, kiinnitä ovikyltti siihen tiukasti kiinni metallilangan avulla. Molemmissa tapauksissa mieti etukäteen haluatko pujotella metallilangan joukkoon helmiä tai nappeja koristeeksi.

6.     Kun kyltti on kuivunut, voit askarrella vielä nimilapun, jonka voit liimata päälle. Tässäkin voit käyttää omaa luovuuttasi. Aikakausilehdistä kirjaimia leikkaamalla saat hauskannäköisiä sanoja aikaan!

Ovikyltti1 small
 
Ovikyltti2 small


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä