Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy - ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä, tulevaisuutta turvaavia tekoja.

Vesiaiheiset oppitunnit 1-2-luokkalaisille


Oppitunnit tarjoaa HSY.

Palaa otsikoihin

Juokseva hanavesi

juokseva_hanavesi_pieniJuokseva hanavesi on 1.-2. –luokkalaisille suunnattu pihaseikkailu. Oppitunnin aikana tutustutaan ulkona leikkien juomaveden alkuperään, vedenpuhdistuksen periaatteeseen ja vedenkiertoon kaupungissa.
 
Vesipisaroiksi naamioituvat leikkijät tekevät kuvitteellisen matkan Päijänteeltä vedenpuhdistamolle ja takaisin kouluun. Tehtävänä on selvittää, mistä juomavesi tulee ja hankkiutua eroon matkan aikana pisaroihin tarttuvista epäpuhtauksista. Yhden oppitunnin kesto on 45 minuuttia.
 
Oppitunnit pidetään koulun läheisyydessä leikkimiseen ja juoksemiseen soveltuvalla alueella, esimerkiksi koulunpihalla tai urheilukentällä. Huonolla säällä pidetään vastaava oppitunti sisällä salissa tai omassa luokassa.


Palaa otsikoihin

Tutkitaan elämää vedessä*

*1-3-luokkalaisille. 1-luokille tuntia suositellaan kevätlukukaudelle, ei heti koulun alettua.

siira_pieni
Oppitunnilla tutkitaan koulun lähistöllä olevaa vesistöä. Tunnilla etsitään vedestä elämää siivilöimällä sieltä ötököitä. Tavoitteena on motivoida oppiliaita suojelemaan lähivettä.

Koulu valitsee tutkimuskohteen. Se voi olla MAKEAN VEDEN oja, puro, joki, lampi tai järvi, jonka rantaan pääsee helposti. Hiekkarannat eivät sovi tutkittavaksi, sillä niiltä löytyy vain vähän eläimiä. Koulun tulee välittää tieto vesistön sijainnista oppitunnin vetäjälle ennakolta. Oppitunnin vetäjä tapaa luokan veden äärellä. Ryhmä kävelee tai pyöräilee sinne koulun henkilökunnan johdolla. Yksi tutkimustunti kestää 50 minuuttia + kävely/pyöräily koululta. Huonolla säällä pidetään korvaava oppitunti sisällä omassa luokassa.

Palaa otsikoihin

Aamunavaus: Elintärkeä vesi - vesipisaran matkassa

Aamunavauksessa käydään läpi pääkaupunkiseudulla kulutetun veden matka Päijänteestä talousvedeksi ja jäteveden puhdistuksen kautta mereen vesipisaran matkassa. Aamunavauksen tavoitteena on saada oppilaat ymmärtämään etenkin, että viemäri ei ole roskis.

Saliaamunavauksen kesto on 15 minuuttia. Sitä varten tarvitaan tietokone, datatykki ja mikrofoni.

HSY
Palaa otsikoihin


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä