FIN | SWE | ENG

Ympäristökasvatusmateriaaleja kestävän kulutuksen käsittelyyn


Tältä sivulta löydät Kierrätyskeskuksessa tuotettuja neuvontamateriaaleja ja julkaisuja.
Ne on jaoteltu kohderyhmän iän mukaan (Varhaiskasvatus, Alakoulu, Yläkoulu ja toinen aste), lopussa on myös joitain yleisiä ympäristökasvatusmateriaaleja.


VARHAISKASVATUS


Rojupöhö -näytelmä

Suosittu nukketeatteriesitys on nähtävillä myös videona. Saman esityksen voi myös tulla katsomaan ympäristökouluun tai tilata omaan toimipisteeseen. Esityksen käsikirjoitus löytyy Lennu-materiaalin opettajan oppaasta, josta sen voi toteuttaa projektina oman ryhmän kanssa.


Vihreää Draamaa lelumaassa (pdf) (1.1 MB)
Päiväkotien ja muiden alle kouluikäisten ryhmien ohjaajille. Sisältää kaksi vihreä draama -seikkailua. Näiden tarinankerrontaa vahvasti hyödyntävien ohjelmien avulla voi yhdessä lasten kanssa käydä läpi lelujen paljoutta, niiden käyttöön ja tarpeellisuuteen liittyvää ympäristövastuullisuutta ja kulutuskriittisyyteen liittyviä kysymyksiä.

Lennu Liito-orava ja suuri mysteeri (pdf) (2.5 MB)
Materiaali Lennu Liito-oravan ympäristökerhoille, soveltuu myös koulujen iltapäivätoiminnassa käytettäväksi.

Ruotsiksi:
Lennu Flygekorre och det stora mysteriet - material till miljöklubb (pdf) (2.7 MB)

Englanniksi:
Lennu The Flying Squirrel - materials for an environmental club (pdf) (2.9 MB)

Venäjäksi:
Lennu Liito-oravan kerhomateriaali venäjäksi



Lasten maapalloretki (pdf) (1.7 MB)
Päiväkotien matka ympäristöystävälliseen elämään. Monipuolinen materiaali sisältää tehtäviä, joiden kautta lapset pääsevät itse toimimaan ympäristön hyväksi. Mukana myös leikkejä, lauluja, pelejä ja tietoiskuja aiheisiin liittyen.

Keijukaiskuningattaren lahja (pdf) (75.5 KB)
Vihreä draamaohjelma päiväkoti-ikäisille

Jäteastia kuvasarja (pdf) (3.8 MB)
Kuvasarjassa orava lajittelee jätettä. Toimii apuvälineenä jätteen lajittelua käsiteltäessä.


Takaisin alkuun


ALAKOULU

Lennu Liito-orava ja suuri mysteeri (pdf) (2.5 MB)
Materiaali Lennu Liito-oravan ympäristökerhoille, soveltuu myös koulujen iltapäivätoiminnassa käytettäväksi.

Ruotsiksi:
Lennu Flygekorre och det stora mysteriet - material till miljöklubb (pdf) (2.7 MB)

Englanniksi:
Lennu The Flying Squirrel - materials for an environmental club (pdf) (2.9 MB)

Venäjäksi:
Lennu Liito-oravan kerhomateriaali venäjäksi



Lennu Liito-orava ja suuri mysteeri - Opettajan lisämateriaali (pdf) (941.6 KB)
Täydentää opasta Lennu Liito-oravan ympäristökerhoille. Laadittu helpottamaan Lennu-materiaalien hyödyntämistä perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisessa alakoulun opetuksessa. Sisältää myös Rojupöhö-näytelmän käsikirjoituksen.

Ympäristöystävän koulureppu (pdf) (1.2 MB)
Opas auttaa ympäristönäkökulman huomioimista koulutarvikkeiden hankinnassa. Se on suunnattu koululaisille, heidän vanhemmilleen ja kaikille muille, jotka ovat kiinnostuneita ympäristövastuullisen arjen edistämisestä.

Kierrätysmateriaaliaskartelun perusohjeita (pdf) (1.8 MB)
Kierrätysmateriaaliaskartelun perusohjeita.

Mieli- ja inhokkipaikkoja kuvin ja tarinoin (pdf) (14.1 MB)
5-luokkalaisten tekemä lähiympäristön tutkimusprojekti.


Takaisin alkuun


YLÄKOULU, LUKIO JA AMMATILLISET OPINNOT


Kestava kulutus -tietopaketti 6.-8.luokille (pdf) (73.3 KB)
Perustietoa 6-8 luokkien opettajille.

Onnea ostamatta -sarja

Seitsemän 5-6 minuutin mittaista ohjelmaa käsittelevät kestävää kulutusta eri näkökulmista. Ohjelmat sisältävän rompun voi tilata Ympäristökoulun toimistolta. Ne voi katsoa myös YouTubesta (kuvan laatu ei ole yhtä hyvä).


Sormus ja selkäreppu

Pala luontoa
Onnen eväät
Vanhasta uutta
Talouden rattaat
Rahat ja henki
Kuin silloin ennen
Tavaroita joilla on tarinoita
Omista onnea

Vihreää Draamaa tavaramaailmassa (pdf) (1.7 MB)
Kasvattajien, opettajien ja ohjaajien käyttöön. Vihreä draama -ohjelmien avulla voi viritellä keskustelua tavaroiden vaikutuksista elämäämme ja ympäristöön, sekä pohtia elämän kulutuskeskeisyyttä. Ohjelmat on suunniteltu ensisijaisesti nuorille, mutta niitä voi soveltaa myös muunikäisille sopiviksi.

Vihreää draamaa tavaramaailmassa -kirjan ohjelmiin liittyvät diaesitykset:

Aloitus (ppt) (2.3 MB)
Jos sinulla on (ppt) (728 KB)
Maailma on kylä (ppt) (649 KB)

Missä Keke luuraa? - Kestävää kehitystä opettamaan 
(linkki www-sivuille)
Käyttövalmiita opetuskokonaisuuksia opettajille
kestävistä kulutusvalinnoista, jätteen välttämisestä ja ekotehokkuudesta.

HSY:n Fiksu-sivut - tietoa ja tehtäviä jätteen vähentämisestä lapsille ja aikuisille
(linkki www-sivuille)
Käyttövalmiita opetuskokonaisuuksia opettajille
kestävistä kulutusvalinnoista, jätteen välttämisestä ja ekotehokkuudesta.

Luentorunko yläasteen kemian tunneille (pdf) (1.3 MB)

Vinkkejä liikunnan ja terveystiedon opetukseen (pdf) (2.6 MB)

Läheltä luomua ja kasviksia (pdf) (2.7 MB)
Kotitalousopettajien avuksi. Ruokaan liittyviä ympäristövalintoja. Materiaalissa tuodaan esille ympäristön kannalta kestäviä valintoja tavallisten kuluttajien ruokataloudessa. Havainnollistetaan erilaisten esimerkkien avulla, miten kaikilla ihmisten kulutusvalinnoilla on vaikutuksensa myös ympäristöön.

Materiaalitehokkuus - opetusmateriaalia ammatilliseen oppilaitokseen (pdf) (2.1 MB)
Koulutusmateriaali on tarkoitettu avuksi materiaalitehokkuuskoulutukseen mm. ammatillisissa oppilaitoksissa. Koulutusmateriaalin avulla materiaalitehokkuus -ajattelu halutaan kytkeä osaksi oppilaitosten arkipäivää ja ammatillista opetusta.

Aamunavaus onnellisuudesta (pdf) (26.8 KB)
Jokainen haluaa olla onnellinen. Mutta mikä meidät tekee onnellisiksi ja voiko omaan
onnellisuuteen jotenkin vaikuttaa?

Tehtäviä RajatOn?-julistesarjan tueksi eri aineiden tunneille (pdf) (74.9 KB)


Takaisin alkuun


YMPÄRISTÖKASVATUKSEN TUEKSI


Harjoituksia arvojen selkiyttämiseen kaiken ikäisille (pdf) (1004.2 KB)
Materiaali on koottu avuksi ympäristöneuvojille ja -kasvattajille heidän työssään kestävän elämäntavan edistämiseksi. Ympäristökasvatus on ennen kaikkea arvokasvatusta — houkuttelua omien arvojen tarkasteluun ja hyvän elämän käsitteen pohdintaan. Mitä me tarvitsemme ja mitä haluamme? Mikä on oikein ja mihin meillä on oikeus?

Kauniiksi lopuksi - mietelauseita (pdf) (318.2 KB)

Lisää mietelauseita myös Uusi Elämä -hankkeen sivustolla

Vinkkejä koulun ympäristötyöhön (pdf) (2.8 MB) 

Opas johdattaa kestävän kehityksen ohjelmatyöhön koulussa.


Poutapilvi web design - P4