FIN | SWE | ENG

Kurssit

KurssilaisetYmpäristökoulun kokeneet kouluttajat pitävät erilaisia kursseja ympäristökasvatuksesta sekä uudelleenkäytöstä. Kurssilla saat uutta tietoa, käsillä tekemisen iloa ja pääset vaihtamaan kokemuksia.


HSY:n (2009 asti YTV) jäteneuvonnan puitteissa järjestetyille kursseille voivat osallistua maksutta Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueella työskentelevät kasvattajat.

Muille voimme järjestää kursseja tilauksesta. Kysy tarjousta ympäristökoulun toimistosta.


Pääkaupunkiseudulla järjestetään myös paljon muuta kasvattajille tarkoitettua ympäristö- ja luontoaiheisiin liittyviää koulutusta. Tutustu kurssitarjontaan:

Luonto- ja ympäristökoulujen kurssit 2010-2011 (pdf) (1.7 MB)


Kierrätyskeskuksen järjestämien kurssien aikataulun ja kuvaukset löydät alta.



HSY-kurssit lukuvuodella 2010-2011:

Kurssit ovat maksuttomia HSY -alueella asuville ja työskenteleville (Hki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi)

Lennu Liito-oravan kerhokurssi

ti 28.9. klo 9–15
Kohderyhmä: kasvattajat esi- ja alkuopetuksessa sekä ilta-/aamupäiväkerhoissa

Kurssilla tutustutaan esi- ja alkuopetusikäisille tarkoitettuun ympäristökasvatuspakettiin ja jaetaan käytännönläheisiä toimintavinkkejä omaan arjen kasvatustyöhön. Päivän aikana keskustellaan turhista tavaroista, arkipäivän kulutusvalinnoista ja kulutuksen ympäristövaikutuksista. Lisäksi käydään läpi Lennu-kerhon toiminnan periaatteita ja materiaalipaketti.

Jätteet ja kulutus –teemakurssi

to 21.10. klo 9-15
Kohderyhmä: kasvattajat ja opettajat perusopetuksesta toisen asteen opetukseen

Teemakurssin aihepiirinä ovat jätteet ja kulutus. Pohdimme kulutustapojamme - miksi hankimme tavaroita, mitä vaikutuksia toiminnallamme on ja miten voimme arkielämän valinnoillamme vaikuttaa ympäristön tilaan. Iltapäivän aikana tehdään harjoituksia, ja ensisijaisena tarkoituksena on tuoda käytännön vinkkejä aiheen käsittelyyn opetustyössä. Koulutuksessa esitellään lyhyesti myös Vihreä lippu -ohjelmaa.


Aineettomien lahjojen joulupolku

ti 16.11. klo 15–18

Kohderyhmä: lastentarhanopettajat, perhepäivähoitajat ja muut varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät.


Kurssin tavoitteena on antaa eväitä toteuttaa ympäristökasvatusaiheinen joulupolku. Illan aikana tutustutaan valmiisiin ideoihin, materiaaleihin ja leikkeihin sekä suunnitellaan näistä oma päiväkodin aineeton joulupolku vastaiskuksi jouluna uhkaavalle rojupöhölle.

askartelua pieni


Uudelleenkäyttö ja tuunaus opetuksen mausteena

ke 24.11. klo 14–18 

HUOM paikka: Hietalahden myymälässä osoitteessa Lönnrotinkatu 45.

Kohderyhmä: peruskoulun opettajat ja lastentarhanopettajat 

Vetäjänä: Kuvataiteilija Tiia Kokko


Tutustutaan havainnollisten esimerkkien kautta tuotteiden alkuperään ja elinkaareen. Kokeillaan erilaisia tapoja käyttää vanhoja materiaaleja uusien tavaroiden raaka-aineena. Tehdään erilaisia käyttöesineitä ja johdatettaan osallistujat verkon uudelleenkäyttöideoiden äärelle.



Nukketeatteriesitys ympäristöprojektina -työpaja 

ke 19.1. klo 8–11

Kohderyhmä: alakoulun opettajat, kerhojen ohjaajat


Kurssin tavoitteena on antaa eväitä toteuttaa ympäristökasvatusaiheinen vuorovaikutteinen nukketeatteriesitys yhdessä oman luokan tai muun ryhmän kanssa. Tutustutaan valmiiseen Röjupöhö-käsikirjoitukseen ja tarjotaan ideoita ja materiaaleja käsinukkehahmojen ja muun rekvisiitan tekemiseen.


Jäte- ja kulutusasiat haltuun päiväkodissa

to 10.2. klo 9-15
Kohderyhmä: lastentarhanopettajat, perhepäivähoitajat ja muut varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät

Onko draaman vetäminen vaikeaa? Miten menee kierrätyspaperijumppa? Voiko kestävää kulutusta opetella jo ennen kouluikää? Uusioaskartelun uudet tuulet...
Koulutuksen aikana käydään läpi hyviksi havaittuja materiaaleja ja leikkejä sekä tarjotaan käytännönläheisiä vinkkejä arjen ympäristötoimiin päiväkodissa. Samalla on tilaisuus kuulla lisää maksuttomasta HSY:n neuvonnasta ja varata sitä omaan päiväkotiin.


Samaan aikaan toisaalla -näyttelyn ja tarinan keinoin kohti kestävää tulevaisuutta

to 17.3. klo 16-18
Kohderyhmä: Yläkoulun, lukion ja ammatillisten aineiden opettajat

Tutustumme toiminnallisesti uuteen Samaan aikaan toisaalla –näyttelyn maailmaan sekä taiteen ja tarinan keinoihin soveltaa draamapedagogista lähestymistapaa ympäristöasioihin. Samaan aikaan toisaalla on kiertävä näyttely ja verkkonäyttely, jonka tapahtumapaikkana on kestävää elämäntapaa ilmentävä kaupunki Itämeren alueella. Näyttely tarjoaa työvälineitä pohtia omaa elämäntapaa ja kulutuskäyttäytymistä roolien kautta. Näyttely ja siihen liittyvät verkkosivut on tuotettu EU -rahoitteisessa Communicating the Baltic -COBWEB -hankkeessa.

Lennu Liito-orava ja kesäinen kaupunkiseikkailu – kesäleirin ohjaajakurssi

ti 29.3. klo 9-15
Kohderyhmä: Asukas- ja leikkipuistojen henkilökunta sekä muut päiväleirien järjestämisestä kiinnostuneet

Kurssin tavoitteena on antaa eväitä toteuttaa viiden päivän pituinen päiväleiri. Leirin teemoina ovat kestävä kulutus sekä viihtyisä, yhteisöllinen ja vastuullinen elämä omassa lähiympäristössä. Päivän aikana tutustutaan toiminnallisin keinoin valmiiseen Lennu Liito-oravan kesäinen kaupunkiseikkailu –materiaaliin ja tarjotaan käytännöllisiä ideoita leirin järjestämiseen. Materiaali on tuotettu EU -rahoitteisessa 4V –välitä, vaikuta, viihdy ja voi hyvin -hankkeessa.


Kierrätystä ja jätteiden vähentämistä leikkien

ke 13.4. klo 15-18
Kohderyhmä: lastentarhanopettajat, perhepäivähoitajat ja muut varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät

Kurssilla syvennytään siihen, kuinka käsitellä ympäristöasioita pienille lapsille sopivalla tavalla. Koulutuksen aikana käydään läpi pienten lasten ympäristökasvatukseen sopivia materiaaleja ja leikkejä. Keskitymme erityisesti kierrättämiseen ja jätteiden vähentämiseen. Tavoitteena on innostaa lapsia toimimaan ympäristön puolesta jo pienenä.



Kurssipaikka ja ilmoittautumiset

Hermannin rantatie 2A, Helsinki
4.krs, Kalasataman metroaseman vieressä
(jos kurssitiedoissa ei muuta mainita)

Kursseille ilmoittautumiset ja muut tiedustelut:
koulutus(at)kierratyskeskus.fi tai p. (09) 310 88713
Ilmoittautua voi myös alla olevalla lomakkeella. 

Tällä lomakkeella voit ilmoittautua Ympäristökoulun kursseille, vaihtoehtoisesti voit soittaa tai laittaa sähköpostia. Ilmoittautuminen on voimassa kun olet saanut siitä vahvistuksen sähköpostilla.

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

Kurssi(t) *








Nimi *
Työpaikka *
Puhelin *
Sähköposti *
Lisätietoja (opetettava aine, minkä ikäisten kanssa työskentelet tmv.) *


Kurssikuvaukset

Ympäristökoulun järjestämien kurssien kuvaukset ovat alla opetuksen kohderyhmän mukaan: 1. varhaiskasvatus ja esiopetus, 2. alakoulut ja iltapäviätoiminta sekä 3. yläkoulut ja lukiot (selaa sivun alareunaa kohti). Järjestämme kursseja myös tilauksesta. 


1. Varhaiskasvatus ja esiopetus


Lennu Liito-oravan kerhokurssi

Kurssilla tutustutaan esi- ja alkuopetusikäisille tarkoitettuun ympäristökasvatuspakettiin ja jaetaan käytännönläheisiä toimintavinkkejä omaan arjen kasvatustyöhön. Päivän aikana keskustellaan turhista tavaroista, arkipäivän kulutusvalinnoista ja kulutuksen ympäristövaikutuksista. Lisäksi käydään läpi Lennu-kerhon toiminnan periaatteita ja materiaalipaketti.
Kohderyhmä: kasvattajat esi- ja alkuopetuksessa sekä ilta-/aamupäiväkerhoissa
Kurssin kesto: 6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä


Osallistujan kommentti: "Leikkipuistossa on monen ikäisiä lapsia. Kaikille löytyi jotain kivaa "


Jäte- ja kulutusasiat haltuun päiväkodissa

Onko draaman vetäminen vaikeaa? Miten menee kierrätyspaperijumppa? Voiko kestävää kulutusta opetella jo ennen kouluikää? Uusioaskartelun uudet tuulet...
Koulutuksen aikana käydään läpi hyviksi havaittuja materiaaleja ja leikkejä sekä tarjotaan käytännönlaheisiä vinkkejä arjen ympäristötoimiin päiväkodissa. Samalla on tilaisuus kuulla lisää maksuttomasta HSY:n (2009 asti YTV) neuvonnasta ja varata sitä omaan päiväkotiin.
Kohderyhmä: lastentarhanopettajat, pehepäivähoitajat ja muut varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät
Kurssin kesto: 3-6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä


Osallistujan kommentti: "Nyt osaan hieman paremmin hahmottaa ongelmakohtia. Tietää, mitä kentällä vastassa"


Kierrätystä ja jätteiden vähentämistä leikkien

Kurssilla syvennytään siihen, kuinka käsitellä ympäristöasioita pienille lapsille sopivalla tavalla. Koulutuksen aikana käydään läpi pienten lasten ympäristökasvatukseen sopivia materiaaleja ja leikkejä. Keskitymme erityisesti kierrättämiseen ja jätteiden vähentämiseen. Tavoitteena on innostaa lapsia toimimaan ympäristön puolesta jo pienenä.
Kohderyhmä: lastentarhanopettajat, pehepäivähoitajat ja muut varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät
Kurssin kesto: 3-6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä


Tuunaus ja uudelleenkäyttö opetuksen mausteena

Tutustutaan havainnollisten esimerkkien kautta tuotteiden alkuperään ja elinkaareen. Kokeillaan erilaisia tapoja käyttää vanhoja materiaaleja uusien tavaroiden raaka-aineena. Tehdään erilaisia käyttöesineitä ja johdatettaan osallistujat verkon uudelleenkäyttöideoiden äärelle.
Kohderyhmä: peruskoulun opettajat ja lastentarhanopettajat
Kurssin kesto: 3-6 tuntia
Ryhmän koko: 10-15 henkeä

Osallistujan kommentti: "Tulin hakemaan tietoa nimenomaan käytännön työhön. En tiennytkään, mitä kaikkea aiheesta on tarjolla!"


Aineettomien lahjojen joulupolku

Kurssin tavoitteena on antaa eväitä toteuttaa ympäristökasvatusaiheinen joulupolku. Illan aikana tutustutaan valmiisiin ideoihin, materiaaleihin ja leikkeihin sekä suunnitellaan näistä oma päiväkodin aineeton joulupolku vastaiskuksi jouluna uhkaavalle rojupöhölle.
Kohderyhmä: lastentarhanopettajat, perhepäivähoitajat ja muut varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät
Kurssin kesto: 3 tuntia
Ryhmän koko: 10-15 henkeä



2. Alakoulut ja iltapäivätoiminta


Lennu Liito-oravan kerhokurssi

Kurssilla tutustutaan esi- ja alkuopetusikäisille tarkoitettuun ympäristökasvatuspakettiin ja jaetaan käytännönläheisiä toimintavinkkejä omaan arjen kasvatustyöhön. Päivän aikana keskustellaan turhista tavaroista, arkipäivän kulutusvalinnoista ja kulutuksen ympäristövaikutuksista. Lisäksi käydään läpi Lennu-kerhon toiminnan periaatteita ja materiaalipaketti.
Kohderyhmä: kasvattajat esi- ja alkuopetuksessa sekä ilta-/aamupäiväkerhoissa
Kurssin kesto: 6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä


Osallistujan kommentti: "Leikkipuistossa on monen ikäisiä lapsia. Kaikille löytyi jotain kivaa "


Lennu apuna alakoulun opetuksessa

Kurssilla tutustutaan Lennu Liito-orava ja suuri mysteeri -ympäristökasvatuspakettiin ja sitä täydentävään opettajan lisämateriaaliin. Päivän aikana käydään läpi keinoja käsitellä arkipäivän kulutusvalintoihin ja kulutuksen ympäristövaikutuksiin liittyviä aiheita opetussuunnitelman mukaisessa alakoulun opetuksessa. Kurssin päätavoitteena on tarjota käytännönläheisiä toimintavinkkejä opetustyöhön.
Kohderyhmä: 1.-2. luokkien opettajat
Kurssin kesto: 6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä

Osallistujan kommentti: "Lennun kerhokerrat sopivat pienillä muutoksilla suoraan ekalle luokalle"
 

Vihreä lippu teemakurssi, Jätteet ja kulutus

Teemakurssin aihepiirinä ovat jätteet ja kulutus. Pohdimme kulutustapojamme - miksi hankimme tavaroita, mitä vaikutuksia toiminnallamme on ja miten voimme arkielämän valinnoillamme vaikuttaa ympäristön tilaan. Iltapäivän aikana tehdään harjoituksia, ja ensisijaisena tarkoituksena on tuoda käytännön vinkkejä aiheen käsittelyyn opetustyössä. Koulutuksessa esitellään lyhyesti myös Vihreä lippu -ohjelmaa.
Kohderyhmä: kasvattajat ja opettajat varhaiskasvatuksesta toisen asteen opetukseen
Kurssin kesto: 6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä


Osallistujan kommentti: "On mukava kuulla ja keskustella toisten oppilaitosten opettajien kanssa ja saada heiltä vinkkejä."


Opetusmateriaaleja ja ideoita alakouluun

Päivän aikana käydään läpi keinoja käsitellä arkipäivän kulutusvalintoihin ja kulutuksen ympäristövaikutuksiin liittyviä aiheita opetussuunnitelman mukaisessa alakoulun opetuksessa. Kurssilla tarjotaan myös valmiita oppitunti-ideoita materiaaleineen.
Kohderyhmä: alakoulun opettajat
Kurssin kesto: 3-6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä


Osallistujan kommentti: "Monipuolisesti ideoita omaan luokkaan ja paljon hyviä ideoita myös teemapäiviin."


Ympäristökasvatus osana opetusta

Koulutuksessa käsitellään ympäristökasvatusmenetelmiä ja niiden yhdistämistä perusopetukseen. Iltapäivän aikana keskustellaan erilaisten harjoitusten avulla ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kulutuksesta sekä kuullaan, miten ympäristökasvatus toteutuu alakouluissa.
Kurssilta saa käytännönläheisiä vinkkejä, miten käsitellä ympäristöasioita omassa opetuksessa.
Kohderyhmä: alakoulujen opettajat
Kurssin kesto: 3 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä



Käsiksi koulun kestävän kehityksen toimintaohjelmaan

Kurssilla annetaan pohjatietoa kestävän kehityksen toimintaohjelman laatimiseen ja tarjotaan käytännöllisiä työkaluja ohjelmatyöhön. Tavoitteena on, että kurssin jälkeen osallistujilla on valmius laatia ja toteuttaa koulunsa kestävän kehityksen toimintaohjelmaa.
Kohderyhmä: Peruskoulun opettajat
Kurssin kesto: 6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä


Kestävästi iltapäivätoiminnassa

Kurssilla tutustutaan esi- ja alkuopetusikäisille tarkoitettuun ympäristökasvatusmateriaaleihin ja jaetaan käytännönläheisiä toimintavinkkejä omaan arjen kasvatustyöhön. Päivän aikana keskustellaan turhista tavaroista, arkipäivän kulutusvalinnoista ja kulutuksen ym-päristövaikutuksista. Lisäksi käydään läpi Lennu Liito-oravan ympäristökerhon toiminnan periaatteita ja materiaalipaketti.
Kohderyhmä: lasten kerhotoiminnan vetäjät
Kurssin kesto: 3-6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä



Nukketeatteriesitys ympäristöprojektina -työpaja

Kurssin tavoitteena on antaa eväitä toteuttaa ympäristökasvatusaiheinen vuorovaikutteinen nukketeatteriesitys yhdessä oman luokan tai muun ryhmän kanssa. Tutustutaan valmiiseen Röjupöhö-käsikirjoitukseen ja tarjotaan ideoita ja materiaaleja käsinukkehahmojen ja muun rekvisiitan tekemiseen.
Kohderyhmä: alakoulun opettajat, kerhojen ohjaajat
Kurssin kesto: 3 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä



Tuunaus ja uudelleenkäyttö opetuksen mausteena

Tutustutaan havainnollisten esimerkkien kautta tuotteiden alkuperään ja elinkaareen. Kokeillaan erilaisia tapoja käyttää vanhoja materiaaleja uusien tavaroiden raaka-aineena. Tehdään erilaisia käyttöesineitä ja johdatettaan osallistujat verkon uudelleenkäyttöideoiden äärelle.
Kohderyhmä: peruskoulun opettajat ja lastentarhanopettajat
Kurssin kesto: 3-6 tuntia
Ryhmän koko: 10-15 henkeä

Osallistujan kommentti: "Tulin hakemaan tietoa nimenomaan käytännön työhön. En tiennytkään, mitä kaikkea aiheesta on tarjolla!"


3. Yläkoulut ja lukio


Vihreä lippu teemakurssi, Jätteet ja kulutus

Teemakurssin aihepiirinä ovat jätteet ja kulutus. Pohdimme kulutustapojamme - miksi hankimme tavaroita, mitä vaikutuksia toiminnallamme on ja miten voimme arkielämän valinnoillamme vaikuttaa ympäristön tilaan. Iltapäivän aikana tehdään harjoituksia, ja ensisijaisena tarkoituksena on tuoda käytännön vinkkejä aiheen käsittelyyn opetustyössä. Koulutuksessa esitellään lyhyesti myös Vihreä lippu -ohjelmaa.
Kohderyhmä: kasvattajat ja opettajat varhaiskasvatuksesta toisen asteen opetukseen
Kurssin kesto: 6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä



Opetusmateriaaleja ja ideoita yläkouluun

Koulutuksessa esitellään tiivistetysti tuoretta taustatietoa aiheeseen liittyen (mm. luonnonvarojen kulutus, ekologinen selkäreppu, jätekysymykset). Osallistujien mukaan käydään läpi mahdollisuuksia teemojen käsittelyn eri oppiaineissa (mm. äidinkieli, käsityö, kotitalous, kuvaamataito, katsomusaineet, filosofia) sekä vapaasti käytettäviä verkkomateriaaleja. Lyhyesti esitellään myös Vihreä lippu -ohjelma sekä YTV:n maksuttomat neuvontapalvelut.
Kohderyhmä: yläkoulun ja lukion opettajat
Kurssin kesto: 3-6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä



Käsiksi koulun kestävän kehityksen toimintaohjelmaan

Kurssilla annetaan pohjatietoa kestävän kehityksen toimintaohjelman laatimiseen ja tarjotaan käytännöllisiä työkaluja ohjelmatyöhön. Tavoitteena on, että kurssin jälkeen osallistujilla on valmius laatia ja toteuttaa koulunsa kestävän kehityksen toimintaohjelmaa.
Kohderyhmä: Peruskoulun opettajat
Kurssin kesto: 6 tuntia
Ryhmän koko: 15-20 henkeä


Poutapilvi web design - P4