Ajankohtaista
Kierrätetyn tavaran määrä ja sen myötä luonnonvarojen säästö ovat kasvussa
Tavaroiden uudelleenkäyttö on ekoteko, joka on
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen tavara- ja asiakasmäärien kasvun
perusteella lisääntymässä.
Vuonna 2009 Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kautta
kiersi yli 1 200 000 tavaraa hyötykäyttöön ja asiakkaita oli yli 250 000.
Tavaramäärä kasvoi vuonna 2009 noin 30% ja asiakasmäärä 18% vuoteen 2008
verrattuna. Nousutahti jatkuu myös kuluvana vuonna, sillä tammi-helmikuussa
2010 tavaramäärä oli jälleen kasvanut 20% verrattuna vuoden 2009 vastaavaan
aikaan.
Luvut kertovat myös pääkaupunkilaisten lisääntyneestä
halusta kierrättää tavaroitaan hyötykäyttöön.
– On tosi hienoa, että ihmiset
haluavat tuoda tavaroita kierrätykseen ja näin huomioida ympäristön, iloitsee
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen myymälätoimintojen johtaja Aatos Weckman.
Ohjaamalla vanhaa tavaraa uudelleenkäyttöön, säästyy
luonnonvaroja, joita uusien tavaroiden valmistus vaatisi. Kierrätykseen
ohjautuneen tavaran lisääntyminen on siis samalla hyvä ympäristöuutinen.
Jos vuonna 2009 Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kautta
kiertäneet tavarat olisi ostettu uusina, niiden valmistukseen olisi tarvittu
erilaisia kiinteitä luonnonvaroja 50 000 tonnia. Säästynyt määrä vastaa noin 35
000 henkilöauton painoa. Jos autot laitettaisiin jonoon tielle, jono ulottuisi
Helsingistä Turkuun. Kierrätystoiminnan ansiosta säästettiin vuonna 2009 myös
noin 1 780 000 kuutiota vettä. Määrä riittäisi täyttämään 16 800
eduskuntataloa.
Luonnonvarojen säästöluvut perustuvat MI
–luonnonvaralaskentaan, jossa lasketaan kaikkia luonnonvaroja, joita ihminen
ottaa luonnosta ja aikanaan palauttaa sinne muodossa tai toisessa. Materiaalivirrat
kertovat siis ympäristöön kohdistuvien haittojen kokonaisuudesta, tai
kierrätetyn tavaran tapauksessa syntymättä jääneistä haitoista.
Lisää tietoa luonnonvaralaskennasta löytyy Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta.











