FIN | SWE | ENG

Uutisarkisto

Ympäristökoulumme sai ensimmäisenä alallaan rehtorin

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ympäristökouluun on perustettu uusi rehtorin toimi. Se on ensimmäinen laatuaan koko maassa. Suomessa toimii yhteensä 23 luonto- ja ympäristökoulua.

Kierrätyskeskuksen ympäristökoulun rehtorina aloitti 1.2. FM Katja Viberg. Hän on pitkän linjan ympäristökasvattaja. Ensimmäinen kosketus alan töihin tuli jo 13-vuotiaana Luontoliiton lastenleirin apuohjaajana. Myöhemmin hän on toiminut mm. Urban-, Ekoarki- ja 4V-hankkeiden ympäristökasvatustehtävissä. Koulutukseltaan Viberg on biologi.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on tarjonnut kestävän elämäntavan koulutusta jo 19 vuotta, mutta etenkin viimeisten kolmen vuoden aikana toiminta on laajentunut niin paljon, että koulutusta hallinnoivan ja ohjaavan rehtorin toimen perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Kierrätyskeskuksen ympäristökoululla on kuusi työntekijää ja puolenkymmentä opetusta keikkatöinä tekevää neuvojaa. Opetusta saa vuosittain vajaat 30 000 lasta, nuorta ja kasvattajaa.

Suuren oppilasmäärän mahdollistaa HSY Jätehuolto, jonka rahoituksen ansiosta ympäristökoulun ohjelmat ovat maksuttomia kouluille ja päiväkodeille Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. Ympäristökoulun toimintaa rahoitetaan myös kierrätykskeskuksen tavaramyynnistä saatavilla tuloilla.

Lue lisää ympäristökoulusta.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4