Tiedotteet

1.10.2009

Espoossa kerätään tietoa kuntalaisille avoimista, yhteisistä tiloista

Espoon 4V-hanke selvittää kaikille kuntalaisille avoimien, yhteisten tilojen ja ulkoalueiden tarpeellisuutta ja käyttöä sekä käyttäjien tyytyväisyyttä. Samalla kerätään kokemuksia ja toiveita tilojen sijainnista ja toiminnasta sekä palveluista.


Selvitys tehdään asukaskyselyn avulla. Kyselylomake on lähetetty 1 500 asukkaalle, jotka asuvat 4V-hankkeen pilottialueilla Kirkkojärvellä, Leppävaarassa ja Suvelassa. Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, lomakkeen voi täyttää myös internetissä.

Asukaskyselyn lisäksi haastatellaan tilojen ylläpitäjiä tilojen toiminnasta, niiden toimivuudesta ja hallinnoinnista. Haastatteluilla kerätään myös järjestöjen ja asukasyhdistysten mielipiteitä tiloista ja niiden muutostarpeista.

Asukaskyselyn ja haastattelututkimuksen toteuttaa Taloustutkimus Oy syksyn 2009 aikana. Tulokset valmistuvat marraskuun puolivälissä.

Tutkimustuloksia hyödynnetään suunniteltaessa kaupungin tiloja ja toimintoja. Tulosten toivotaan kertovan myös, miten yhteiset tilat vaikuttavat yhteisöllisyyden kokemiseen ja sen vahvistamiseen sekä alueiden viihtyisyyteen.

Selvityksen yhteydessä vaihdetaan tietoja ja kokemuksia Helsingin ja Vantaan tilojen vastaavien kanssa. Tavoitteena on myös suunnitella kehittämistoimenpiteitä yhdessä.

4V-hanke kehittää mahdollisuuksia kestävään, viihtyisään ja vastuulliseen kaupunkiasumiseen yhdessä asukkaiden, asuinkiinteistöjen, koulujen, päiväkotien ja yhdistysten kanssa.

Lisätietoja:
Espoon hankekoordinaattori Mervi Romppanen puh. (09) 8162 3753
Lotta Engdahl puh. (09) 7585 1211 (asukaskysely, Taloustutkimus Oy)
Kati Myrén puh. (09) 7585 1277 (haastattelututkimus, Taloustutkimus Oy)

Tulostettava versio (pdf)

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä