Tiedotteet

8.3.2010

Mellunkylässä pohditaan kasvattamista koko kylän voimin

Kuinka tukea oman lapsen ja nuoren kasvua? Entä naapurin nuoren? Näitä asioita pohditaan laajalla joukolla Mellunkylän alueellisessa vanhempainillassa, joka järjestetään nyt toisen kerran.

Vuosi sitten Mellunkylän koulut, päiväkodit ja muut toimijat järjestivät ensimmäistä kertaa alueen vanhemmille yhteisen tilaisuuden, jossa kasvattamisen pelisääntöjä voitiin pohtia yhdessä. Tilaisuus oli menestys, mutta keskustelulle ei jäänyt alustusten jälkeen aikaa. Tällä kertaa aikaa keskustelulle on varattu runsaasti ja nuorten edustajiakin on kutsuttu mukaan.

 

Tilaisuuden alkulämmittäjänä toimii kouluttaja Raine Manninen, joka valmentaa haastavasti käyttäytyviä nykyisiä ja entisiä nuoria. Raine isännöi ajankohtaista paneelikeskustelua, jossa on mukana alueen ammattilaisia vastaamassa vanhempien kysymyksiin. Paikalla keskustelemassa ovat Vesalan yläasteen rehtori Juha Juvonen, lähipoliisiryhmän esimies Pentti Tarvonen, Itäisen nuorisotyöyksiön toiminnanjohtaja Irma Sippola, nuoripastori Jari Päärni Metro-kappelista sekä edustaja vanhempainyhdistyksestä.

 

– Idea yhteiseen vanhempainiltaan lähti alun perin rehtorien tarpeista: mikäli vanhemmat neuvottelisivat samanlaiset pelisäännöt jälkikasvulleen, ammattikasvattajien työ helpottuisi. Kuitenkaan kysymys ei ole järjestyssäännöistä, joista kukaan ei saa poiketa, kertoo Johanna Paananen 4V-hankkeesta.

 

Myös nuorten ääntä toivotaan kuuluviin. Nuorison edustajia on pyydetty mukaan ja paikalla keskustellaan Laakavuoren ja Vesalan nuorisotaloilla tehdystä kyselystä.

 

– Millaista kaupunginosaa nuoret haluaisivat ja onko nuorten mielestä oikein puuttua esimerkiksi alkoholinkäyttöön ja kotiintuloaikoihin, Paananen kuvailee kyselyn aiheita.

 

Tilaisuus järjestetään Kulttuuritila Mellarissa torstaina 25. maaliskuuta

klo 18.00–20.30 osoitteessa Korvatunturintie 2, 00970 Helsinki.

 

Järjestäjinä toimivat Klaari Helsinki, 4V-hanke, Mikaelin seurakunta, Mellunmäki-yhdistys, Helsingin kaupunki, Laakavuoren Kumppanuustalo ja Mellunmäen aluetyöryhmä.

 

Vapaa pääsy ja kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja: Johanna Paananen, 4V-hanke, 046-667 4336



 


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä