Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy - ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä, tulevaisuutta turvaavia tekoja.

Referenssejä kiertotalouspalveluista

S-ryhmän kukkayhteistyö vähentää hävikkiä ja tuo iloa Kierrätyskeskuksen asiakkaille

S-ryhmä ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus ovat tehneet hävikkikukkayhteistyötä loppuvuodesta 2015. S-ryhmä toimittaa Kierrätyskeskukselle kukkia, jotka eivät täytä myymälöiden myyntikriteerejä. Kukat ovat kuitenkin aivan käyttökelpoisia, ja yhteistyö onkin ilahduttanut Kierrätyskeskuksen asiakkaita.

kukat734x300

– Kukkayhteistyö sai alkunsa, kun keskustelimme Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa yleisesti yhteistyömahdollisuuksista. Kierrätyskeskus tuntui luontevalta kumppanilta hävikkikukkayhteistyöhön, kertoo Iina Kari, ympäristöasiantuntija S-ryhmän logistiikkakeskuksesta. –Yhteistyö on ollut mutkatonta.

Kukkien määrät ja toimitusajankohdat vaihtelevat, mutta Kierrätyskeskus saa hävikkikukkia useamman kerran kuukaudessa. Kukat päätyvät pääosin Espoon Nihtisillan myymälään, osa Suomenojalle.

– Asiakkaamme ovat olleet todella mielissään kukista, kertoo Ville Heinilä, ympäristöasiantuntija Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta. – Monet käyvät myymälässä katsomassa, onko kukkia tullut, tai soittavat ja kysyvät asiasta.

Hävikinhallintaa ja luonnonvarasäästöjä

Vuonna 2017 Kierrätyskeskuksen asiakkaiden matkaan lähti yli 100 000 S-ryhmältä saatua hävikkikukkaa.

– S-ryhmälle kukkalahjoitukset ovat osa hävikinhallintaa ja yhteiskuntavastuuta. Meille on tärkeää, että kukat saadaan sellaiseen käyttöön kuin ne on tarkoitettukin, Senja Forsman, vastuullisuuspäällikkö S-ryhmän vähittäiskaupasta, sanoo.

Ville Heinilän mukaan hävikkikukkayhteistyö on ainutlaatuista Suomessa.

– Kun aloitimme, kukaan ei ollut aiemmin tehnyt tällaista yhteistyötä, eikä tietääkseni edelleenkään tee ainakaan tässä mittakaavassa.

Jos kukkia ei saataisi kiertoon, ne päätyisivät suoraan kompostiin. Kun hävikkikukkia on paljon, niiden kierrättäminen tuo merkittäviä säästöjä.

– Hävikkikukkayhteistyön avulla on säästetty vuosittain noin 350 000 kiloa luonnonvaroja ja miljoonia litroja kasteluvettä, Heinilä summaa.

S-ryhmä tekee vastaavanlaista yhteistyötä erilaisten järjestöjen kanssa muiden lahjoitettavien tuotteiden osalta. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa yhteistyö ulottuu myös esimerkiksi toimistokalusteiden ja käyttötavaroiden lahjoittamiseen. Hävikkikukkayhteistyö on solmittu Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ja S-ryhmän välillä.
tulppaanit734x300

Tästä on kysymys

  • Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus saa S-ryhmältä yli 100 000 hävikkikukkaa vuodessa.
  • Suurin osa kukista päätyy Nihtisillan myymälään, osa Suomenojalle.
  • S-ryhmälle kukkayhteistyö on osa hävikinhallintaa ja yhteiskuntavastuullista toimintaa.
  • Hävikkikukkayhteistyöllä säästetään vuodessa n. 350 000 kilogrammaa luonnonvaroja ja miljoonia litroja kasteluvettä.

S-ryhmä muodostuu 20 itsenäisestä alueosuuskaupasta ja niiden omistamasta Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK). Lisäksi S-ryhmään kuuluu seitsemän paikallisosuuskauppaa. S-ryhmä työllistää yli 40 000 ihmistä Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa työntekijöitä on muutama tuhat. Osuuskauppojen jäseniä eli S-ryhmän asiakasomistajia on noin 2,3 miljoonaa. Vuonna 2017 S-ryhmän vähittäismyynti oli noin 11,3 miljardia euroa.

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje