Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy - ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä, tulevaisuutta turvaavia tekoja.

Referenssejä kiertotalouspalveluista

Ympäristökoulutusta: Hyötykasveja ja kompostimatoja – kaupunkiviljelyn verkkokurssi toi uusia kokemuksia Kouvolan päiväkoteihin

Kouvolalaisissa päiväkodeissa kokeiltiin tänä vuonna kaupunkiviljelyä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kaupunkiviljelyn verkkokurssin avulla. Kouvolan kaupungin ympäristökasvatusasiantuntija Marjo Pakkanen on tyytyväinen kokemukseen. Verkkomateriaali tuki varhaiskasvatusta, mutta jätti tilaa myös osallistujien omille ideoille. Viljely innosti sekä lapsia että heidän vanhempiaan.

Kaupunkiviljely-734x400


– Vaikka mitä! ympäristöasiantuntija Marjo Pakkanen vastaa kysymykseen, mitä Kouvolan päiväkodeissa on tehty kaupunkiviljelyprojektin aikana.

– Touhukkaiden puuhien kirjo on ollut laaja, ja jokainen päiväkoti on saanut toteuttaa omanlaistaan ja -näköistään kaupunkiviljelyä ja ympäristökasvatusta, Pakkanen kertoo ja lisää, että juuri tällaista vaihtelua toivottiinkin. – Näin kuuluukin olla, jotta esimerkiksi lasten osallisuus kulkee kantavana voimana mukana viljelyprojektissa.

Lasten toiveista päiväkodeissa on tehty kylvöpuuhia sisällä ja ulkona. Erilaisia viljelmiä perustettiin ruukkuihin, laatikoihin, kasseihin ja säkkeihin, joissakin päiväkodeissa myös kasvilavoille.

– Lapset ovat itse saaneet valita, mitä kylvetään. Viljelmiltä on löytynyt porkkanaa, retiisejä, härkäpapuja, herneitä, kesäkurpitsaa, krasseja, salaatteja, tomaatteja, kurkkuja, paprikaa ja monenlaisia kukkia ja yrttejä. Lisäksi kasvamassa on ollut myös mansikoita, bataatteja, avokadoja, herukoita, perunoita, jättikurpitsoja, viljoja sekä pieni niitty, Pakkanen esittelee.

Päiväkodeissa on hoidettu aktiivisesti myös tunkiolieroja.

– Lapset ovat olleet erittäin innostuneita ja kiinnostuneita lieroista. Lierojen elämää on käsitelty monilla eri tavoilla verkkokurssin materiaalia hyödyntäen.

Tilaa ja tukea

Marjo Pakkanen kiittää kaupunkiviljelyn verkkokurssia monipuolisuudesta, mutta myös joustavuudesta.

– Verkkomateriaali tarjoaa ideoita ja vinkkejä, mutta jättää myös liikkumavaraa. Materiaaleja on hyödynnetty eri yksiköissä eri tavoin esimerkiksi sen mukaan, mikä yksikön ja sen työntekijöiden tausta ja tarve on ollut. Myös lasten tarpeet ja projektin myötä esiin nousseet ajatukset vaikuttivat toteuttamistapaan eri päiväkodeissa.

Joissakin päiväkodeissa edettiin verkkokurssin kuukausittaista materiaalia hyödyntäen. Toisissa poimittiin materiaalista tiettyjä ajankohtaisia tai lapsia juuri siinä hetkessä puhuttelevia asioita.

– Oleellista projektissa on ollut myös se, että kaupunkiviljely kulki alusta asti käsi kädessä varhaiskasvatussuunnitelman kanssa. Näin viljely ei jää irralliseksi asiaksi, vaan se tulee luontevaksi osaksi rikasta, lapsia innostavaa ja osallisuutta tukevaa varhaiskasvatusta, jossa esimerkiksi eri oppimisen alueita hyödynnetään monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti, Pakkanen pohtii.

Kohti uutta kasvukautta

Kaupunkivieljey-300x400
Kaupunkiviljely jatkuu kouvolalaispäiväkodeissa projektin jälkeenkin.

– Kyllä jatkamme, Marjo Pakkanen kertoo. – Joissakin päiväkodeissa oli kaupunkiviljelty jo aiemmin, mutta tämän projektin myötä asiaan tuli uutta innostusta. Toisaalta myös kaupunkiviljelytietous ja ajatukset ovat syventyneet ja monipuolistuneet. Tarkoituksenamme onkin lisätä ja laajentaa viljelyä, koska kaupunkiviljely istuu erinomaisesti varhaiskasvatussuunnitelmaan. Se on myös hyvä keino toteuttaa ympäristökasvatusta.

Kaupunkiviljelyprojektin palautteenkeruu on kesken, mutta jo nyt on selvää, että viljelyä kannattaa jatkaa palautteenkin puolesta.

– Palautetta on tullut paljon ja se on ollut ainoastaan positiivista. Lapset ovat olleet innokkaita, kiinnostuneita ja motivoituneita. Vanhemmat ovat olleet hyvin tyytyväisiä, että tällaisia asioita tehdään lasten kanssa.

Joissakin päiväkodeissa vanhemmat pääsivät mukaan viljelypuuhiin. Pakkanen on myös kuullut, että parhaimmillaan viljely on levinnyt koteihin asti.

Matalan kynnyksen verkkokurssi

Kouvolan päiväkotien kaupunkiviljelyssä oli kyse pilottiprojektista. Se sai alkunsa, kun Kierrätyskeskus etsi verkkokurssille pääkaupunkiseudun ulkopuolista toimijaa. Pääkaupunkiseudulla kaupunkiviljelyn verkkokurssia kokeili tänä vuonna parikymmentä päiväkotia.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ympäristöasiantuntija Anu Kaila iloitsee Kouvolan terveisistä.

– Kaupunkiviljelyn verkkokurssi on suunniteltu nimenomaan tukemaan varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamista ja auttamaan ympäristökasvatuksessa. Kurssi on myös suunniteltu madaltamaan viljelykynnystä: päiväkoti voi hyödyntää materiaalia omaan tapaansa ja kurssimaksu on edullinen, Kaila sanoo.

Marjo Pakkanen kannustaa muita päiväkoteja kaupunkiviljelyyn.

– Ehdottomasi kannustan! Kaupunkiviljely on itse asiassa paljon muutakin kuin kylvöpuuhia ja kasveista huolehtimista. Valmiin materiaalin avulla on mahdollista ja helppoa syventää teemaa ja tuoda siihen uusia oppimisen alueita ja näkökulmia. Materiaali myös helpottaa varhaiskasvattajien työtä: kaikkea tarvitse keksiä itse eikä esimerkiksi tiedon etsimiseen kulu aikaa.

Lyhyesti

  • Kaupunkiviljelyn verkkokurssi on suunnattu varhaiskasvattajille ja lapsiryhmille. Kurssi kestää helmikuusta lokakuuhun ja se sisältää tietoa viljelyn suunnittelusta sekä tarinoita, leikkejä ja askarteluvinkkejä. Käytännönläheinen ja helppokäyttöinen materiaali julkaistaan kuukausittain Moodle-verkko-oppimisympäristössä.
  • Kurssin voi tilata verkkolomakkeella ja hinta on 200 e/päiväkoti (+ alv).
  • Kouvolassa kaupunkiviljelyn verkkokurssia pilotoi kaksitoista päiväkotia. Projekti näkyi monenlaisina kylvö- ja viljelypuuhina sekä mm. matokompostorin hoitona. Kaupunkiviljelyn verkkokurssi auttoi toteuttamaan varhaiskasvatussuunnitelmaa mm. lapsia osallistamalla. Palautteenkeruu on vielä kesken, mutta jo nyt on tiedossa, että projekti onnistui erinomaisesti ja kaupunkiviljely jatkuu Kouvolan päiväkodeissa.

·     Lue lisää kaupunkiviljelyn verkkokurssista, voit myös ilmoittaa päiväkotisi mukaan jo nyt! 

Kouvolan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman keskeisimmät asiat ovat, että varhaiskasvatus on pedagogisuuteen perustuvaa, vanhemmuutta vaalivaa, luontoa lähestyvää, lasta liikuttavaa ja kulttuuriin kutsuvaa. Tutustu Kouvolan varhaiskasvatussuunnitelmaan.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje