Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy - ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä, tulevaisuutta turvaavia tekoja.

Ajankohtaista

Entinen olympiaurheilija Mika Poutala yhdistää ostoksissaan säästämisen ja järkevyyden

Kun olympiaurheilija Mika Poutala päätti pikaluistelu-uransa viime vuonna, hän ei jäänyt toimettomaksi. Kysymykseen, kuinka hän päivänsä nykyään täyttää, löytyy heti vastaus virneen kanssa: – Kiertelemällä Kierrätyskeskuksissa tietenkin!

Kierrätyskeskus-kiertelyn ohella Mika Poutala tekee päätyökseen luentokeikkoja. Vuoden 2018 olympialaisten jälkeen Mikan omaan elämäntarinaan pohjautuvia luentoja on ehtinyt kertyä jo yli kahdeksankymmentä. Yleisömäärät vaihtelevat kuudesta henkilöstä tuhanteen koostuen lähinnä yrityksistä.

Poutala kertoo omaa tarinaansa innostavasti antaen vinkkejä, joita jokainen voi soveltaa omaan elämäänsä. Teemoina ovat muun muassa kokonaisvaltainen hyvinvointi, tavoitteen asettaminen sekä identiteetti ja arvot. Luennoimisen lisäksi Mika juontaa olympiakomitean virallista podcastia ja tekee tv-ohjelmia Ylelle.

Parhaiten Mika tunnetaan kuitenkin entisenä pikaluistelijana. Tunnustuksena menestyksekkäästä urheilu-urastaan Mika sai viime vuonna kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle.

– Se tuntui hienolta. Oli hauskaa, että kutsu sattui juuri viime vuoteen, koska aiempina vuosina en olisi välttämättä päässyt osallistumaan kisareissujen takia. Kutsun syynä oli varmaan se, että sain ensimmäiset arvokisamitalit ja lopetin pitkän ja ihan menestyksekkään urheilu-urani. Olin kutsusta tosi otettu, Mika kertoo. 

– Ja vaimollehan se oli tietysti ihan unelmien täyttymys, hän lisää nauraen.

Mika_kirjat

Kierrättäminen tuttua jo lapsuudesta 

Linnan juhlien vuoden 2018 teema oli ympäristö. Sama teema on läsnä myös Poutalan perheen omassa arjessa esimerkiksi viikoittaisten Kierrätyskeskus-käyntien muodossa. 

– Asumme aika lähellä Nihtisillan tavarataloa, ja melkein aina ohi ajaessa tulee kysyttyä lapsilta, mentäisiinkö käymään Kierrätyskeskuksessa. 

Mikalle kierrätetyn tavaran ostamisen syy on enimmäkseen säästämisen ja järkevyyden yhdistäminen. Tapa tulee jo lapsuudesta. 

– Olen yksinhuoltajaperheestä. Isäni kuoli, kun olin 7-vuotias, muutama kuukausi ennen kuin aloitin pikaluistelun. Meillä ei ollut hirveästi varaa, joten kävimme usein kirpputoreilla ostamassa vaatteita ja muuta tavaraa. Aloin tykätä siitä, koska oli kiva penkoa ja etsiä toisten roskia, jotka voivat olla itselle aarteita. Jo silloin tuli sellainen olo, että hei, tämähän on tosi hauskaa, Mika kertoo. 
 

Koko perheen urheiluvälineet helposti 

Yksi syy kierrätetyn tavaran ostamiseen tulee nykyäänkin säästämisen kautta. 

– Vaikka olen ollut huippu-urheilija ja pärjännyt, on pikaluistelu sellainen laji, josta ei ole koskaan saanut sukanvarteen mitään. Suurin asia, mihin perheemme on Kierrätyskeskusta käyttänyt, on urheiluvälineiden ostaminen. Lasten kasvaessa täytyy uudet urheiluvälineet ostaa joka vuosi, emmekä ole ostaneet varmaan yksiäkään luistimia uusina. Meidän koko perhe laskettelee, joten Kierrätyskeskuksesta on tullut ostettua myös suksia ja lumilautoja. 

– Ihmisiltä jää jatkuvasti ihan käyttökelpoista tavaraa tarpeettomaksi, joten arvostan todella paljon sitä, ettei koko ajan osteta uutta. Itselleni kierrätetyn tavaran ostaminen on enimmäkseen kuitenkin sellaista säästämisen ja järkevyyden yhdistämistä. Ei ole järkeä ostaa jatkuvasti uutta varsinkaan jos tiedät, että tarvitset jotain tavaraa vain vuoden.

mika_luistimet


Aarteiden etsintää ja yllätyksiä 

Myös ”aarteiden” penkominen on yksi syy siihen, miksi Mika tykkää käydä Kierrätyskeskuksessa. Vuosien aikana on tullut löydettyä monenlaisia asioita ja mukaan on mahtunut yllätyksiäkin. 
– Kirjoitin kirjan kolme vuotta sitten, ja ensimmäisen kerran kun löysin sen Kierrätyskeskuksesta, oli se iso juttu! Se oli ehkä isoin löytö, mitä olen tehnyt. Ostin sen ja aion vielä pistää sen esille, hän nauraa. 

Mika ei ole kuitenkaan perheensä ainoa kierrätyslöytöjen tekijä. 
– Lapset tuntuvat löytävän Nihtisillasta aina jonkinlaisen aarteen, joka on pakko saada. On hauskaa, kun tuo aarre tuntuu olevan joka kerta ihan erilainen. Joskus se on pieni leluhamsteri, joskus isompi lelu ja joskus se saattaa olla marmorikuula. Mä en tykkää tuhlaamisesta yhtään ja ajattelen, ettei lapsille voi joka viikko ostaa jotain... Sitten kun kuitenkin löytää sen aarteen viidelläkymmenellä sentillä, sitä ei tavallaan raaski olla ostamatta. Usein lapsille tuleekin ostettua jotain pieniä, edullisia juttuja, Mika kertoo. 

– Monesti lapset itse haluavat Nihtisiltaan ostoksille, koska he haluavat käyttää viikkorahastaan vain pienen summan, mutta saada sillä itselleen kuitenkin jonkun jutun. 

Muihin Poutalan perheessä toteutuviin ympäristöystävällisiin tekoihin lukeutuu esimerkiksi pyöräily. Suurin asia on kuitenkin kierrätys, ja omaakin tavaraa tulee myös lahjoitettua Kierrätyskeskukseen. Oman ekologisuuden pohtiminen tai sen alleviivaaminen ei ole kuitenkaan ollut Mikan mielessä, sillä kierrättäminen on niin suuri osa hänen arkeaan ja tulee luonnostaan.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje