Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy - ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä, tulevaisuutta turvaavia tekoja.

Ajankohtaista

8.6.2016 12.16

Suomalainen tekstiilin kiertotaloushanke Sustainia 100-listalle!

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on mukana VTT:n ja Ethica Oy:n käynnistämässä suljetun kierron tekstiilihankkeessa The Relooping Fashion. 7.6.2016 hanke pääsi Sustainia100-listalle. Kestävää kehitystä edistävä Sustainia valitsee vuosittain parhaat ideat maailman megaongelmien ratkaisemiksesi.

The Relooping Fashion on hanke, jonka tavoitteena on mahdollistaa käyttökelvottoman tekstiilin kierrätys ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia erilaisille toimijoille. Hankkeessa ovat mukana VTT:n ja Ethican lisäksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus, SUEZ Environnement, Seppälä, Pure Waste Textiles, Repack, Lindström ja TouchPoint. Hankkeessa pilotoidaan ja mallinnetaan kiertotalouden periaatteiden mukainen suljetun kierron ekosysteemi, joka luo perustan uudelleenkäyttöön soveltumattoman tekstiilijätteen uudenlaiseen teolliseen hyödyntämiseen. Projektia rahoittavat Tekes sekä siihen osallistuvat yritykset.

Kiertotalouspilotissa kulunut ja käyttöön enää kelpaamaton puuvilla liuotetaan ja käytetään uudelleen kuidun raaka-aineeksi. VTT:n kehittämä uusi valmistustapa on viskoosin valmistusta merkittävästi ympäristöystävällisempi, koska liuotukseen ei tarvita rikkihiiltä. Neitseelliseen puuvillaan verrattuna uusiokuitu antaa merkittävän säästön vesi- ja hiilijalanjäljessä.

VTT:n tavoitteena on kuiduttaa kesän aikana Valkeakosken koetehtaalla kuluttajilta aiemmin kampanjalla kerätty muutaman tonnin erä poistopuuvillaa. Sen jälkeen projekti etenee kuidun kehräämiseen ja neuloksen valmistamiseen. Ensimmäisen kierrätyskuidusta valmistetun vaatemalliston arvioidaan olevan tarjolla Seppälän myymälöissä keväällä 2017.

The Relooping Fashion -hanke on herättänyt kansainvälistä huomiota jo aiemmin: Hankkeelle myönnettiin kunniamaininta The Circulars -kilpailun julkisen sektorin kategoriassa 19.1.2016.

Sustainia100

Sustainia100 on vuodesta 2012 lähtien vuosittain julkaistu opas, johon on valittu 100 innovatiivista ratkaisua ympäri eri puolilta maailmaa. Oppaaseen valitaan projekteja, aloitteita sekä kestävän kehityksen uusia teknologioita. Se tarjoaa sijoittajille, yrityksille, päätöksentekijöille ja kuluttajille tietoa lupaavista ratkaisuista. Valinnat tekee joukko kestävän kehityksen asiantuntijoita 20 organisaatiosta, joiden joukossa on mm. Yalen yliopisto, WWF, Acumen ja Ellen MacArthur Foundation.

Sustainia käynnisti 7.6. klo 17 Twitter-kampanjan, johon voi osallistua #100solutions-avainsanalla.

www.reloopingfashion.org

http://www.sustainia.me/


Lisätietoja:

VTT
Tutkimusprofessori Ali Harlin, ali.harlin@vtt.fi, puh. 040 533 2179

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus
Kehitysprojektipäällikkö Pia Engström, pia.engstrom@kierratyskeskus.fi, puh. 0400 348 107




Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje