Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy - ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä, tulevaisuutta turvaavia tekoja.

Ajankohtaista

Tuota lähimultaa omilla madoilla

Kompostimatojen avulla on helppo hävittää biojätteitä ja tuottaa ekologisesti lähimultaa pienessäkin asunnossa. Matokompostoinnin edistämiseksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus kouluttaa vapaaehtoisia matoeksperttejä ja matojen hoitajia.

 

Kierrätyskeskuksen vapaaehtoistyöhanke VETY järjestää ”Matokompostoinnin ABC” -koulutuksen torstaina 24.1. Koulutuksessa käydään läpi perustiedot matokompostin hoidosta sekä siitä, mitä hyötyhommia madot tekevät, ja kuinka ne toimivat ympäristökasvatuksen apuna.

 

Koulutus on tarkoitettu niille, joita kiinnostaa vapaaehtoisen matoekspertin tehtävät tai matokompostin hoitaminen. Päämääränä on, että vapaaehtoiset levittävät matotietoisuutta ympäri pääkaupunkiseutua ja mahdollistavat matojen laajan levikin.

 

Kierrätyskeskuksesta voi myös ostaa tunkiolieroja, esimerkiksi oman kotikompostin perustamista varten. Sisäkompostointi on oikein tehtynä helppoa ja hajutonta: tarvitaan vain riittävän suuri astia, vähän multaa ja tunkioloeroja.

 

- Kompostointi on ekologista, sillä siten saadaan ravinteet kiertoon paikan päällä. Tärkeintä on, ettei orgaaninen jäte päädy kaatopaikalle kasvihuonekaasuja tuottamaan, kertoo ympäristöasiantuntija Pia Engström.

 

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yritys, joka vähentää  jätteen määrää tavaroiden uudelleenkäyttöä edistämällä sekä ympäristötietoisuutta lisäämällä. VETY-hanke kehittää vapaaehtoistyötä erityisesti yleishyödyllisten yhteisöjen ja yritysten näkökulmasta.

 

 

Ohjeet matokompostorin perustamiseen löytyvät Kierrätyskeskuksen sivulta täältä.

 

Lisää kevään matokompostointikoulutuksista ja Kierrätyskeskuksen vapaaehtoistoiminnasta.

 

Lisätietoja: Tiedottaja Veera Vehkasalo, VETY – Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä –hanke, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, veera.vehkasalo(at)kierratyskeskus.fi, puh. 0400 348 185.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä