Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy - ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä, tulevaisuutta turvaavia tekoja.

Ajankohtaista

7.4.2017 8.17

Tutustu sähköiseen vuosikertomukseemme

Kierrätyskeskuksen vuosi 2016 oli tuloksellinen: kauttamme kiersi 3,9 miljoonaa tavaraa, mikä on 14 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Säästimme näin yhteensä noin 57 miljoonaa kiloa kiinteitä luonnonvaroja.

Toiminnan kasvusta saamme kiittää ennen kaikkea asiakkaitamme, jotka mahdollistivat lahjoituksillaan tekemämme ympäristötyön. Lahjoitetuista tavaroista saimme ohjattua uudelleenkäyttöön 65 % ja materiaalikierrätykseen 25 %. Poltettavaksi seka- ja energiajätteeksi päätyi vain 10 % meille tulleesta materiaalista.

Ympäristöneuvontamme tavoitti ensimmäistä kertaa yli 40 000 ihmistä, ja sen laatu tuli taas kilpailutilanteessa osoitettua. Pärjäsimme hienosti HSY:n kilpailutuksessa, ja jatkamme laajaa neuvontapalveluidemme HSY:lle myös jatkossa.

Vuoden 2016 suurimpia ilonaiheita oli myös asiakkailtamme saamamme hyvä palaute: peräti yli 90 prosenttia asiakaskyselyymme vastanneista suosittelisi Kierrätyskeskusta tuttavilleen.

Käy lukemassa täältä, mitä kaikkea muuta Kierrätyskeskuksen vuosi 2016 piti sisällään!


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä