Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy - ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä, tulevaisuutta turvaavia tekoja.

Ajankohtaista

Vihreät ovet -tapahtuma 30. elokuuta

Tiedote 10.7.2014
Helsingin kaupungin ympäristökeskus


Vihreät ovet -päivänä kuka tahansa voi esitellä kokemuksiaan uusista energiamuodoista

Aurinkoenergia ja muut uudet energiamuodot kiinnostavat yhä enemmän asukkaita. Elokuussa ensimmäisen kerran järjestettävässä Vihreät ovet -tapahtumassa 30.8. asukkaat, yritykset ja kaupungit ympäri Suomea avaavat ovensa ja kertovat kokemuksistaan energiatehokkuusratkaisujen hankinnasta ja käytöstä. Tapahtumalla edistetään uusien energiaratkaisujen ja uusiutuvan energian käyttöönottoa.  Päivän aikana on mahdollisuus tutustua kohteisiin, jotka eivät tavallisesti ole avoinna yleisölle.

Hurahditko aurinkosähköön? Haluaisitko, että muillekin kävisi samoin?

Uuden energiamuodon hankintaa punnitaan usein perusteellisesti ja lopullinen päätös voi edellyttää suosituksia tuttavilta tai naapureilta. Vihreät ovet  -tapahtuma tarjoaa tilaisuuksia päästä juttelemaan kokemuksista kasvotusten.

Vihreät ovet -päivään mukaan lähtevien asukkaiden ja yritysten ei ole välttämätöntä avata kotinsa tai tilojensa ovia kirjaimellisesti, vaan uusiutuvan energian ratkaisuista voi kertoa vaikkapa omalla pihalla tai parkkipaikalla. llmoittautumislomake ja mukana olevat kohteet löytyvät www.vihreatovet.fi -nettisivuilta. 

Vihreät ovet -tapahtumaa koordinoi pääkaupunkiseudun Kuluttajien energianeuvonta yhteistyössä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen, Ilmastoinfon, Suomen luonnonsuojeluliiton Negawattineuvonnan, eneuvonta.fi-verkoston, HINKU-foorumin ja Urbaanien asumismessujen kanssa.

Tarinat kulkevat ja vertaiskokemukset ovat voimaa, nyt on sinun vuorosi kertoa oma tarinasi!

Lisätietoja:

Projektikoordinaattori Anu Norros, Pääkaupunkiseudun Kuluttajien energianeuvonta p. 040 163 0396, anu.norros(at)hel.fi

Projektisuunnittelija Jarkko Karjalainen, Pääkaupunkiseudun Kuluttajien energianeuvonta, p. 040 153 0389
jarkko.karjalainen(at)hel.fi

www.vihreatovet.fi
www.facebook.com/vihreatovet
 www.twitter.com/vihreatovet


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje